VR on yhdessä junamatkustajien kanssa kerännyt 42 000 euroa perinnemaisemien hoitotyöhön alkuvuoden aikana. Jokaisesta VR:n verkkokaupan ostoksesta lahjoitetaan kymmenen senttiä VR:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) yhteiselle perinnemaisemahankkeelle vuoden 2010 ajan.
Perinnemaisemat ovat VR:lle luonnollinen tukikohde, sillä luonto on junamatkan aikana aina lähellä ja junamatkustajan lähiluonto alkaa jo asemalta. Asemien ympäristössä ja ratojen varsilla kasvaa monia uhanalaisiakin kasvilajeja, ja monet perinnemaisemahankkeen hoitokohteet sijaitsevat vilkkaasti liikennöityjen reittien varrella.
Perinnemaisemat liittyvät keskeisesti myös VR:n työhön ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ilmastonmuutos vaikuttaa suomalaiseen luontoon muun muassa vähentämällä luonnon monimuotoisuutta.
Asemilla esitellään perinnemaisemia ja asemien puistoja
Perinnemaisemahankkeen vuoden 2010 teemana on monimuotoinen lähiluonto. Teemavuoden kunniaksi VR:n asemilla kiertää kesän ajan näyttely, joka kertoo VR:n ja junamatkustajien lähiluonnosta eli perinnemaisemista ja asemien puistoista.
Asemien puistot omaleimaisine kasveineen ja kukkaistutuksineen ovat olleet merkittävä osa asemamiljöötä koko VR:n historian ajan. Asemien pihapiirit ovat kotipaikka monille uhanalaisillekin kasvilajeille.
Näyttely kiertää 15 eri asemalla ympäri Suomen seuraavan aikataulun mukaisesti:
Talkoot alkaneet
Perinnemaisemia hoidetaan tänä kesänä ja syksynä perinnemaisemahankkeen toimesta yli 50 kohteessa ympäri Suomen. Kaikki SLL:n 15 piirijärjestöä osallistuvat perinnemaisemahankkeeseen.
Pääosa kohteista hoidetaan vapaaehtoisvoimin kaikille avoimilla talkoilla. Ensimmäiset talkoot on jo pidetty, mutta valtaosa niistä järjestetään loppukesällä ja alkusyksyllä. Työmenetelmät ovat perinteisiä: niittämistä, niittojätteen haravointia ja poiskorjuuta, heinän nostelua seipäille sekä vesakon raivausta.
Lisätietoja perinnemaisemahankkeesta on osoitteessa www.vr.fi/ymparisto. Lisätietoja perinnemaisemista ja hoitotalkoista on osoitteessa www.sll.fi.