VR tiedottaa > Rautatieläisten Liiton ja Rautatievirkamiesliiton kesän lakko todettiin laittomaksi
|

Rautatieläisten Liiton ja Rautatievirkamiesliiton kesän lakko todettiin laittomaksi

Työtuomioistuin on 23.12.2009 antamassaan tuomiossa todennut Rautatieläisten Liitto ry:n ja Rautatievirkamiesliitto ry:n kesäkuussa järjestämän vuorokauden mittaisen lakon laittomaksi. Tuomioistuin katsoo työtaistelun kohdistuneen työantajan toteuttamiin lomautuksiin ja siten lainvastaisesti työantajan työnjohto-oikeutta ja lomautusta koskeviin työehtosopimusten määräyksiin.

Lakkoon osallistuneet liitot sekä niiden alaiset ammattijärjestöt tuomittiin maksamaan työnantajaliitto Liikenne- ja Erityisalojen Työnantajat ry:lle hyvityssakkoja laittomasta työtaistelutoimesta.

VR-konsernin henkilöstöjohtaja Timo Koskisen mukaan työtuomioistuimen ratkaisu oli odotettu:

– Työnantaja piti lakkoa alusta alkaen laittomana työtaisteluna sekä vastalauseena työnantajan säästötoimenpiteinä toteuttamille lomautuksille. Työtuomioistuin on nyt yksimielisellä tuomiollaan vahvistanut tämän näkemyksen. Lakon johdosta määrätyt hyvityssakot eivät kuitenkaan korvaa VR:n asiakkaille aiheutunutta haittaa eikä myöskään VR:lle yleisestikin erittäin haastavassa taloudellisessa tilanteessa aiheutuneita tuntuvia tulonmenetyksiä ja ylimääräisiä kustannuksia.

Tuomio on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa
http://www.oikeus.fi/tyotuomioistuin/49200.htm.

Takaisin uutisiin