VR Group tiedottaa > Tavaravaunun kaatuminen vaikeuttaa pääradan junaliikennettä
|

Tavaravaunun kaatuminen vaikeuttaa pääradan junaliikennettä

Tavarajunan vaunun kaatuminen Riihimäellä vaikeuttaa pääradan junaliikennettä. Aamupäivän aikana on odotettavissa peruutuksia ja viivästyksiä.

Riihimäen kohdalla junat pohjoiseen ja etelään voivat kulkea vain yhtä raidetta pitkin, mikä viivästyttää junien kulkua. Ainakin Helsingin ja Riihimäen välillä kulkevat tunnuksettomat lähijunat on peruttu ruuhkan helpottamiseksi. Kaukojunat eivät toistaiseksi pysähdy Riihimäellä. Lähijunat Riihimäeltä Helsingin suuntaan pyritään ajamaan normaalisti. Helsingistä Riihimäelle kulkevista lähijunista osa kääntyy Hyvinkäällä.

VR tiedottaa junaliikenteen muutoksista aamun aikana.

Takaisin uutisiin