Perinnemaisemissa luonnon monimuotoisuus huipussaan
VR-konsernin ja Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) vuonna 2008 alkanut yhteistyö perinnemaisemien hoitamiseksi jatkuu myös tänä vuonna. VR tukee nyt viiden kummikohteen hoitotöitä. Kummikohteet olisivat vaarassa jäädä vaille hoitoa ilman tukea, joten VR:n tuella on suuri merkitys näiden arvokkaiden perinnemaisemien säilymiselle.
Kummikohteet ovat Haapamäen aseman niitty, Salon Kirjolanmäki, Viinijärven asemanseudun radanvarsiniitty Liperissä , Keminmaan kirkot sekä Ylivieskan Vähäkangas.
VR on valinnut kummikohteiksi perinnemaisemia ratojen ja asemien läheisyydestä eri puolilta Suomea. Valitut kohteet ovat edustavia ja keskenään erityyppisiä.
Laajamittainen hanke onnistui hyvinVR-konsernin ja SLL:n laajamittainen perinnemaisemahanke päättyi vuoden 2010 lopussa. Hanke onnistui hyvin. SLL pystyi VR-konsernin tuella tehostamaan ja laajentamaan perinnemaisemien hoitotyötä merkittävästi.
Hankkeen aikana perinnemaisemissa tehtiin tärkeää perusraivausta, mikä antaa hyvät lähtökohdat tulevaisuuden hoitotöille. Useissa kohteissa eri perinnemaisemien kasvilajit lisääntyivät ja niiden kasvualueet laajentuivat hoitotöiden seurauksena. Paikoin löytyi myös sellaisia kasveja, joita ei kohteessa oltu aikaisemmin havaittu.
Hanke kokosi yhteen eri toimijoita ja innosti mukaan uusia tahoja, mikä on edesauttanut hoitotöiden jatkamista perinnemaisemakohteissa laajamittaisen hankkeen päätyttyäkin. Ympäristöministeriö valitsi perinnemaisemahankkeen Suomen paras maisemahanke -kilpailun voittajaksi syksyllä 2010.
Hankkeessa oli mukana kaikkiaan 70 perinnemaisemakohdetta ympäri Suomen.
Tutustu kummikohteisiin: