Ympäristön puolesta
Ympäristö on VR Groupille tärkeä asia useista syistä. Ympäristöystävällisyys on junaliikenteen vahvuus, sillä juna tuottaa vähemmän päästöjä ja kuluttaa vähemmän energiaa kuin muut liikennemuodot – tästä kilpailuvaltista halutaan pitää huolta. VR Group välittää myös siitä, miltä suomalainen luonto näyttää tulevaisuudessa.
VR Group uskoo, että aina voi tehdä enemmän. Konserni antoi joulukuussa 2007 kaksitoista ympäristölupausta, jotka se aikoo toteuttaa vuoden 2012 loppuun mennessä. VR Groupin ympäristötyön tärkeimmät tavoitteet liittyvät hiilidioksidipäästöjen ja energiankulutuksen vähentämiseen. Ympäristöstä huolehtiminen on kaikkien VR:läisten yhteinen asia, ja siksi myös henkilöstön kouluttaminen on keskeinen osa ympäristötyötä.
Paljon on jo saatu aikaan. Esimerkiksi junaliikenteen hiilidioksidipäästöt ovat laskeneet 65 prosenttia vuodesta 2006. Uusiutuvan energian osuus rautatieliikenteessä on 64 prosenttia. Koko VR Group saa sähkönsä vesivoimasta.
Työ ympäristön puolesta jatkuu. Vuoden 2012 lopussa annetaan uudet ympäristölupaukset.
Lisää VR Groupin ympäristötyöstä voi lukea
verkkovuosiraportistammetai
konsernin ympäristösivustolta.