Etusivu > Vastuullisuus > Asiakkaat > Infrarakentaminen
|

Entistä asiakaslähtöisempi toimintamalli käyttöön

VR Track vastaa VR-konsernissa infrarakentamisesta. Yhtiö on käynyt läpi mittavia muutoksia vuoden 2010 aikana. Koveneva kilpailu infrarakentamisen markkinoilla on haastanut yhtiön uudistumaan, ja VR Track on vastannut haasteeseen muutosohjelman ja uuden strategian voimin.

Asiakaslähtöisemmän toiminnan tueksi VR Trackin organisaatiota on uudistettu vuoden alusta 2011 lähtien. Uudessa mallissa asiakasvastuu on jokaisella liiketoiminnolla, jossa asiakkaan tarpeet voidaan tunnistaa tehokkaasti ja siten tuottaa kustannustehokkaita sekä kestävää kehitystä edistäviä ratkaisuja.

Kansainvälistymistä Venäjällä, Ruotsissa ja Virossa


Suomessa infrarakentamisen markkinat ovat suhteellisen rajalliset, ja siksi VR Track katsoo yhä enemmän myös ulkomaille. Yhtiö hakee kansainvälistä kasvua suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti Suomen lähilaueilta, joissa toimintaympäristö on tuttu.

Venäjä tarjoaa VR Trackille merkittäviä kasvumahdollisuuksia. VR Track perusti maahan tytäryhtiön vuonna 2009, ja ensimmäiset työt Venäjällä on jo suoritettu.

Ruotsin markkinoilla otettiin iso askel eteenpäin joulukuussa 2010, kun VR Track teki siellä merkittävän kunnossapitosopimuksen. Yhtiö huolehtii viiden vujoden ajan Ruotsin keskiosassa sijaitsevan Mittbanan-radan kunnossapidosta kesäkuusta 2011 alkaen.

Rataympäristön ulkopuolisia hankkeita


VR Trackilla on pitkä kokemus radan rakentamisesta ja kunnossapidosta, mutta yhtiöllä on osaamista myös rataympäristön ulkopuolisten asiakkaiden palveluun. VR Track työskenteli vuonna 2010 esimerkiksi useilla siltatyömailla ympäri Suomen. Lisäksi VR Track tekee muun muassa tunnelitöitä sekä maanrakennus-, kivi-, hitsaus- ja asfaltointitöitä.

Ratatyöt jatkuvat Seinäjoen ja Oulun välillä

VR Trackin merkittävimmät radanrakennusprojektit vuonna 2010 olivat väleillä Lahti-Luumäki ja Seinäjoki-Oulu. Lahden ja Luumäen välisen rataosan perusparannustyöt saatiin päätökseen.

Vuonna 2010 VR Track vastasi kunnossapidosta kahdeksalla Liikenneviraston ratojen kunnossapitoalueella. Lisäksi yhtiö voitti Keiteleen kanavan kunnossapidon, ja työt alkoivat vuoden 2011 alussa.