|

Ilmastonmuutos on mahdollisuus


Ilmastonmuutos jatkuu, ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen on asetettu maailmanlaajuiseksi tavoitteeksi. Kasvanut huoli ympäristöstä ja tietoisuus ilmastonmuutoksesta vaikuttavat kulutustottumuksiin ja kulkumuotovalintoihin.

Lisääntynyt ympäristötietoisuus tarjoaakin joukkoliikenteelle ja erityisesti ympäristöystävälliselle junaliikenteelle kasvumahdollisuuksia. Tavaraliikenteessä raide- ja autoliikenteen yhteistyöllä voidaan löytää sekä ympäristön että asiakkaiden kannalta järkevin kuljetusratkaisu. Öljyn rajallinen riittävyys ja vaihteleva hinta vaikuttavat siihen, että siirtymistä muita energianlähteitä käyttäviin liikennemuotoihin harkitaan. Ympäristötekijöiden korostuminen globaalitaloudessa vaikuttaa jatkossa energian hintaan.

VR:n yrityskuvatutkimusten mukaan ympäristöystävällisyys on junan ylivoimainen kilpailuvaltti. Tammi-joulukuun 2009 aikana haastatelluista kaukoliikenteen junamatkustajista 29 % sanoi, että ympäristöystävällisyys on yksi kolmesta tärkeimmästä syystä valita juna.

Sähkön päästökauppa rasittaa rautateitä

Ympäristötekijät vaikuttavat myös poliitikoiden ja virkamiesten päätöksiin, mikä voi vahvistaa rautateiden asemaa. Uusia ohjauskeinoja, kuten päästöveroja ja tietulleja, harkitaan Suomessakin.

YK:n ilmastokokouksessa Kööpenhaminassa joulukuussa 2009 neuvoteltiin uusista kasvihuonekaasujen päästötavoitteista. EU:ssa kasvihuonekaasupäästöjä rajoitetaan EU:n päästökauppajärjestelmällä. Rautatieliikenne on ainoa liikennemuoto, joka kuuluu välillisesti EU:n päästökaupan piiriin, koska se hyödyntää energiana sähköä. Sähkö on ollut EU:n päästökaupan piirissä jo nykyisellä päästökauppajaksolla.

Energian päästökaupasta johtuva hinnan nousu rasittaa rautateiden kilpailukykyä. Lentoliikenteen kasvihuonekaasupäästöt otetaan mukaan EU:n päästökauppaan vuonna 2012.

Vaikutuksia rataverkkoon ja liikenteeseen

Ilmastonmuutos muokkaa luonnonoloja myös Suomessa. Pitkällä tähtäimellä nämä muutokset on otettava huomioon ratojen rakentamisen lisäksi esimerkiksi radanpidossa ja liikenteen harjoittamisessa.