Vastuullisuus perustuu arvoihin
VR-konsernin kaikki toiminta ja johtaminen perustuvat yhteisiin arvoihin. Konserni uudisti arvonsa kesällä 2010, ja ne ovat: asiakas toiminnan lähtökohtana, turvallisuus ja vastuullisuus, yhdessä menestyminen, tavoitteellisuus sekä uudistuminen.
Arvot ovat keskeisessä roolissa konsernin vision määrittelyssä. VR Groupin visiona on olla Suomen johtava matkustuksen, logistiikan ja infrarakentamisen palveluyritys ja työnantaja.
Arvojen ja vision pohjalta laaditaan strategia eli keinot vision toteuttamiseksi. Strategia päivitetään vuosittain, ja sitä toteutetaan tavoitejohtamisen avulla. VR-konsernin uusi strategia valmistui kesällä 2010. VR Groupilla ei ole erillistä vastuullisuusstrategiaa, vaan se on integroitu osaksi konsernistrategiaa. Strategisia päätöksiä tehtäessä vastuullisuusnäkökulma otetaan huomioon.