Niko Vuorio ehti työskennellä puolitoista vuotta lajittelijana VR Transpointin Pasilan terminaalissa ennen armeijaan menoa. Asepalveluksensa suoritettuaan hän palasi VR Transpointille terminaalityöntekijäksi. Käytännössä työ on erilaisilla elektronisilla haarukkanostimilla eli trukeilla ajoa, kuormien purkamista ja lastaamista itsenäisesti, omaan tahtiin.Täällä on töissä avointa ja mukavaa porukkaa. Kaikkien kanssa on helppo tulla toimeen ja esimerkiksi vaihtaa työvuoroja. Joukossamme on niin parikymppisiä vasta koulunpenkiltä päässeitä kuin jo eläkeikää lähestyviä kavereita.
Työ on kaksivuorotyötä maanantaista perjantaihin, viikonloput ovat vapaat. Rytmi on sellainen, että meillä on aina viikko aamuvuoroa klo 06–15 ja kaksi viikkoa iltaa klo 14–22.30. Periaatteessa täällä voi tehdä töitä myös osa-aikaisesti, jos on vaikkapa opiskelut kesken.
Tykkään, kun tätä työtä saa tehdä omassa rauhassa. Ihan ehdottomasti parasta tässä työssä on se, että saa ajaa erilaisia koneita – rattimiehiä kun olen. Huolehdimme myös kuorman käsittelyyn liittyvistä säädöksistä, esimerkiksi vaarallisten aineiden osalta.”