Etusivu > Työnhakijalle > Tekijät kertovat > Suunnittelija Katriina Hassi
|

"Täällä suunnittelija saa hengittää muutakin kuin konttori-ilmaa"

Katriina Hassi valmistui yhdyskuntatekniikan insinööriksi (AMK) vuonna 2005. Työtuntumaa VR Trackin toimintaan hän sai jo kesätöissä ja tuntityöntekijänä opiskelukaupungissaan Tampereella. Hän palasi suunnittelijaksi VR Trackiin vuonna 2006 ja työskentelee nyt pääkonttorissa Helsingissä suunnitteluyksikön rataverkkoryhmässä.

”Kyllä tänne vakituiseen työhön hakeutumiseen vaikutti varmasti se, että meillä oli Tampereella kiva työyhteisö, josta jäi positiivinen kuva yrityksestä. Suunnittelijana vastaan neljän tiimikaverin kanssa rautatieliikennepaikkojen raiteistokaavioista. Päivityksiä tulee vuodessa 300-400 kohteesta uusien rautatieliikennepaikkojen lisäksi, joten töitä kyllä riittää.

Raiteistokaaviosta löytyy kohteesta kaikki oleellinen tieto muun muassa liikenteenohjaukselle, suunnittelijoille ja rakentajille. Raiteistokaavio on maaston mukainen kuvaus rautatieliikennepaikasta. Tässä työssä suunnittelija pääsee liikkumaan paljon ulkona: ei tarvitse nököttää vain sisätiloissa Helsingissä, vaan maanantaiaamun työviikko voi alkaa vaikka sunnuntai-iltana yöjunalla maastoon lähdöllä Rovaniemelle.

Vaihtelevuus on työn hyvä puoli. Saa tehdä reiluja työpäiviä kaikkialla Suomessa. Maastossa liikutaan aina työparina turvahenkilön kanssa. Moni on hämmästellyt, miten naiset jaksavat rämpiä 12 tuntia 20 asteen pakkasessa ja 30 sentin hangessa. Toisinaan olen hymyillen vastannut ihmettelijöille, että kun tarvitaan kunnon tekijöitä vaativaan työhön, silloin homma kannattaa usein antaa naisille.”