Annika Puustelli on avoimen innostunut työpaikastaan VR:n Tikkurilan aseman lipunmyynnissä. Annika nauttii asiakaspalvelutyöstä, jossa yllättäviä tilanteita tulee eteen joka päivä.”Olin aina kuullut VR:stä työnantajana pelkästään hyvää. Tiesin, että ihmiset pysyvät talossa pitkään ja heistä pidetään hyvää huolta. Täältä löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja ja etenemismahdollisuuksia, jos kaipaan myöhemmin uusia haasteita tai vaihtelua istumatyöhön ja työympäristöön. Voisin esimerkiksi harkita kouluttautumista konduktööriksi. Tosin tällä hetkellä olen niin innostunut nykyisestä työstäni, ettei asia ole millään tavalla ajankohtainen.
Tikkurilan lipunmyynnissä on uskomattoman ihana porukka töissä. Haasteita ja uutta opittavaa riittää jokaiselle päivälle. Täällä ei työkavereita jätetä pulaan, vaan aina autetaan ja yritetään yhdessä selvittää kinkkisimmät kysymykset. Kivaa on sekin, että ruotsia ja englantia saa töissä puhua päivittäin.
Tiedän, etten vielä hallitse lipunmyynnin kaikkia juttuja, eikä minulta sitä odotetakaan. Kokeneemmallekin on haasteellista löytää vaikkapa läpi Suomen matkaavalle ja useita junanvaihtoja suunnittelevalle asiakkaalle tai ryhmälle se edullisin kokonaishinta.
Koen vilpittömästi, että minulla kävi tuuri, että pääsin VR:lle töihin. Näinä aikoina on lähinnä lottovoitto saada työpaikka, jonka puolesta ei tarvitse pelätä. On hienoa, että sain työnantajan, joka haluaa satsata ammattitaitoni kehittämiseen ja työssä viihtymiseeni.”